Tyypin 2 diabetes – yleistä

Sisältö

1. Mitä (tyypin 2 diabetes) tarkoittaa?
2. Mitä tyypin 2 diabeetikon pitää tietää ravitsemuksesta?
3. Mikä on tyypin 2 diabeetikolle sopivaa liikuntaa?
4. Miten diabeteslääkkeet vaikuttavat ja mitkä ovat niiden tyypilliset sivuvaikutukset?
5. Miksi diabetesta pitää hoitaa hyvin vaikka vointi on ihan moitteeton vähän korkeammillakin sokeriarvoilla?
6. Kuinka usein verensokeria pitää mitata kotona?
7. Kuinka usein pitää käydä diabetesvastaanotolla?
8. Voiko kolesterolilääkkeistä olla haittaa?


  1. Mitä (tyypin 2) diabetes tarkoittaa?

Diabetes mellitus eli diabetes, vanhalta nimeltään sokeritauti tarkoittaa että veren sokeri- eli glukoosipitoisuus on koholla. Terveellä ihmisellä verensokeri vaihtelee lähes aina ja kaikissa olosuhteissa 4-8 mmol/l välisellä alueella. Diabeetikolla verensokeri on taudin toteamishetkellä aamulla ennen syömistä yli 7 mmol/l tai sokerirasituskokeessa yli 11.1 mmol/l. Kun verensokeri nousee päälle tason 9-11 mmol/l, munuaiset päästävät osan sokerista kehosta ulos virtsan kautta. Tästä ilmiöstä diabetes on saanut nimensä (diabetes on kreikan kieltä ja tarkoittaa ”virrata läpi” ja mellitus ”kuin hunaja”) eli vapaasti käännettynä ”Hunajainen virtsa”. Samasta aihoista saa nimensä myös VirtaKlinikka. Ei siis virtsaklinikka!

Diabetes voi huonosti hoidettuna altistaa valtimosairauksille, kuten sydäninfarktille, aivohalvaukselle tai pienten suonten taudeille kuten diabeettinen munuaistauti eli nefropatia tai silmänpohjasairaus eli retinopatia. Myös hermoston sairaudet eli neuropatia uhkaa diabeetikoita. Hyvällä hoidolla voidaan ehkäistä näiden komplikaatioiden kehittymistä.

Diabetes voidaan jakaa alatyyppeihin. Yleisin muoto on tyypin 2 diabetes (entinen nimi on aikuistyypin diabetes), jossa hallitsevina piirteinä ovat insuliinin suhteellinen puutos (insuliinia kyllä tehdään haiman betasoluissa mutta sitä ei erity riittävästi kehon tarpeisiin) ja insuliiniresistenssi (eli insuliinin toiminta on heikentynyt kohdekudoksissa kuten maksassa, lihaksissa ja rasvakudoksessa). Tauti voi alkaa missä iässä hyvänsä mutta tyypillisimmillään se alkaa keski-iässä tai vanhempana. Tyypin 1 diabetes on erilainen sairaus kuin tyypin 2 diabetes. Siinä haiman insuliinia tuottava solukko kuihtuu kokonaan tai lähes kokonaan ja hoitona on elämää ylläpitävä monipistosinsuliinihoito. Lisäsairauksien riski on silti samanlainen kuin tyypin 2 diabeteksessa. Tyypin 1½ diabetes eli LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults) on tautimuoto, jossa insuliinipuutos kehittyy nopeammin kuin tyypin 2 diabeteksessa mutta hitaammin kuin tyypin 1 diabeteksessa. Taudin alkuvaiheessa on veressä autoimmuunivasta-aineita (esim. GAD-vasta-aineet) ja tauti johtaa useimmiten monipistoshoitoon muutaman vuoden sisällä sen toteamisesta. Näiden päätyyppien lisäksi on useita harvinaisempia diabetesmuotoja kuten MODY-diabetesmuodot (Maturity Onset Diabetes of the Young) ja muita yhden geenivirheen aiheuttamia verensokeritasoa nostavia sairauksia. Näistä kirjoitetaan myöhemmin VirtaKlinikan kirjoituksissa.

Tähän ensimmäiseen VirtaKlinikka-kirjoitukseeni olen koonnut muutamia yleisiä kysymyksiä tyypin 2 diabeteksesta.  Tarkempi kuvaus lääkkeistä löytyy keväällä 2017 Lassi Nelimarkan ja allekirjoittaneen Suomen Erikoislääkärilehteen kirjoittamasta artikkelista joka on liitettynä tämän tekstin loppuun.

  1. Mitä tyypin 2 diabeetikon pitää tietää ravitsemuksesta?

Terveellinen monipuolinen ruokavalio on hyväksi kaikille ihmisille. Vanha sanonta ”Määrä tekee myrkyn” pätee hyvin ruokavalioon ja koskee myös diabeetikoita. Diabeetikoille haitallisimpia verensokerin suhteen ovat runsaasti sokeria sisältävät juomat ja ruoat. Ns. korkean glykeemisen indeksin (glykemiaindeksi, GI) hiilihydraatit nostavat verensokeria vauhdilla, johon haima ei ehdi reagoida insuliinieritystä lisäämällä ja sen seurauksena tyypin 2 diabeetikoilla verensokeri nousee korkealle. Voidaan sanoa että tyypin 2 diabeetikolla haimassa toimii vain vanhanaikainen dieselmoottori. Insuliinia tulee ulos tasaista vauhtia mutta turbo eli nopea insuliinivaste puuttuu, eikä haima ehdi mukaan, jos suun kautta lapataan ylimäärin vääriä hiilihydraatteja (sokereita) elimistöön. Nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ovat esim. sokeriset virvoitusjuomat ja mehut (myös tuoremehut!), karkit, kahvileivät, keksit, pullat, makeat jälkiruuat, makeutetut jugurtit ja rahkat, vaalea ”höttöleipä” ja makeat hedelmät kuten banaani, viinirypäleet ja ananas. Jos verensokeri on korkea, näitä kaikkia kannattaa vältellä. Hyvässä sokeritasapainossa olevat diabeetikot voivat luonnollisesti syödä huoletta esim. hedelmiä joista saa myös kuitua ja vitamiineja.

Runsaskuituinen ruokavalio hidastaa hiilihydraattien imeytymistä ja on hyödyksi diabeteetikoille. Tyydyttyneen rasvan korvaaminen pehmeillä rasvoilla (esim kasviöljyt, pähkinät, mantelit) on hyödyksi valtimotautien riskien pienentämiseksi.

  1. Mikä on tyypin 2 diabeetikolle sopivaa liikuntaa?

Vastaus: Kaikki. Pääasia että kukin liikkuu tavalla joka on itselle niin miellyttävää, että sitä jaksaa tehdä useamman kerran viikossa. Ei ole väliä vaikka liikunnan kerta-annos eli liikunnan kesto olisi lyhyt. Hyötyliikunta on yhtä hyvä tapa liikkua kuin mikä muu liikuntamuoto tahansa. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa on osoitettu olevan hyötyä niin aerobisesta liikunnasta, intervalliharjoittelusta kuin lihaksia kasvattavasta kuntosaliharjoittelusta. Mikäli aiemmista liikuntaharrastuksista on aikaa ja lähtökunto on huono, kannattaa aloittaa varovasti esim lyhyillä kävelylenkeillä. Jos diabeetikolla on todettu sydänsairaus tai sellaista epäillään, kannattaa keskustella hoitavan lääkärin kanssa, mikä määrä liikuntaa olisi alkuun hyvästä.

  1. Miten diabeteslääkkeet vaikuttavat ja mitkä ovat niiden tyypilliset sivuvaikutukset?

Käytössämme on nykyisin monia lääkeryhmiä, joita voidaan käyttää diabeteksen lisäsairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Veren kolesterolipitoisuutta, verenpainetta ja verensokeria alentavat lääkeaineet pienentävät lisäksi diabetesta sairastavien riskiä sairastua valtimotauteihin.

Diabeteslääkkeillä tarkoitetaan lääkeaineita, jotka alentavat verensokeria eli veren glukoosipitoisuutta. Lääkeaineet voidaan jakaa insuliinin eritystä lisääviin (sulfonylureat, meglitinidit, inkretiinilääkkeet), insuliiniherkyyttä lisääviin (metformiini, glitatsonit), glukoosin eritystä virtsaan lisääviin (SGLT-2-estäjät), glukoosin imeytymistä estäviin (kuituvalmisteet, akarboosi) lääkkeisiin ja itse insuliiniin. Alle olen koonnut lääkerymien vaikutuksia ja tyypillisiä sivuvaikutuksia.

Insuliiniherkistäjät

METFORMIINI

Metformiini on eniten käytetty, ja usein ensimmäinen, tyypin 2 diabeetikolle aloitettava lääke. Metformiinin vaikutukset ovat moninaisia mutta pääosin sen verensokeria laskeva vaikutus johtuu maksan sokerintuoton vähentymisestä. Metformiini pienentää sydäninfarktin riskiä ylipainoisilla tyypin 2 diabeetikoilla. Maksimiannoksella käytettynä se aiheuttaa 1-2 kg:n painonlaskun. Metformiinia pidetään lääkeaineena, jolla ei voi laskea verensokeria liian alas (hypoglykemia).

Metformiinin käyttöön liittyvät tyypilliset haitat ovat ilmavaivat, ripuli ja närästys, joskus jopa ruokahaluttomuus. Nämä vaivat johtuvat sen sappihappojen eritystä lisäävästä vaikutuksesta. Tyypillinen metformiinin aiheuttama ripuli on aamupäiväpainotteista. Potilaat kuvaavat sitä esimerkiksi kiireiseksi pakkoulostamiseksi. Vaiva menee ohi heti kun lääkkeen käyttö tauotetaan tai lopetetaan. Metformiinin aiheuttamat vatsavaivat eivät ole vaarallisia mutta monesti hyvin kiusallisia. Metformiinivalmisteen vaihtaminen, annoksen pienentäminen tai lääkkeen ottaminen vasta ruokailun jälkeen vie usein nämä sivuvaikutukset pois.

Metformiinihoito pitää tauottaa kaikissa tilanteissa, joissa munuaisen toiminta voi häiriintyä (esim. kehon kuivuminen rankan vesiripulin tai oksennustaudin yhteydessä, runsaan alkoholinkäytön yhteydessä, sydäninfarktin yhteydessä tai esimerkiksi röntgenvarjoainekuvauksen yhteydessä). Jos munuaisen toiminta alkaa heikentyä esimerkiksi iän myötä, metformiiniannosta pienennetään jottei sen veripitoisuus nouse liian suureksi.

GLITATSONIT (Suomessa vain pioglitatsoni)

Pioglitatsoni on hyvin tehokas insuliiniherkistäjä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että potilaan oma insuliini tai ihonalaiseen rasvakudokseen pistetty lääkeinsuliini laskee sokeria enemmän, jos pioglitatsoni on käytössä. Pioglitatsonin insuliiniherkkyyttä parantava vaikutus vastaa ns. ”luokkavaikutukseltaan” liikuntasuoritusta. Pioglitatsoni muuttaa rasvan jakautumista kehossa – vaarallisen viskeraali- eli sisäelinrasvan määrä vähenee ja ihonalaisen (ja myös luunsisäisen) rasvan määrä lisääntyy.

Rasvakudoksen uudelleen jakautumiseen liittyy myös pioglitatsonin merkittävin sivuvaikutus. Se lisää varsinkin naisilla luunmurtumien riskiä. Tästä johtuen pioglitatsonin pitkää käyttöä vältetään iäkkäillä naisilla, joilla luukatotaudin eli osteoporoosin riski on suurentunut. Pioglitatsoni aiheuttaa myös joillekin potilaille nestelisää kehoon. Osin tästä johtuen pioglitatsoni nostaa painoa. Nestelisästä johtuen pioglitatsonia ei saa käyttää sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Insuliinierityksen lisääjät

SULFONYYLIUREAT (Suomessa vaikuttavana aineena glimepiridi ja glipitsidi)

Sulfonyylilureat lisäävät haiman insuliinierityistä riippumatta siitä onko ihminen syönyt tai paastonnut. Ne laskevat verensokeria lisäämällä veressä kiertävän insuliinin määrää.

Sulfonyyliureoiden tyypillisin sivuvaikutus on liian matala verensokeri (hypoglykemia) ja tästä ajan myötä aiheutuva painonnousu. Verensokeritaso voi laskea liian alas, jos sulfonyyliurean annos on liian suuri tai jos aterioiden väli venähtää liian pitkäksi. Sulfonyylilureat voivat hypoglykemiavaikutuksen vuoksi lisätä syödyn ruoan ja kalorien määrää jolloin lopputuloksena on painon nousu. Sulfonyyliureat ovat erityisen hankalia vanhuksilla, joilla munuaisen toiminta on häiriintynyt. Heillä lääkkeen veripitoisuudet voivat nousta vaarallisen korkeiksi mistä aiheutuu vakava hypoglykemia, jonka korjaaminen saattaa vaatia jopa sairaalahoitoa. Sulfonyyliureoiden käyttö on hypoglykemiariskin vuoksi vähentynyt huomattavasti kun käyttöön on saatu uusia lääkeaineryhmiä, joilla tällainen riski on olematon.

MEGLINITIDIT (Suomessa repaglinidi)

Meglinitidit, lyhyemmin glinidit, lisäävät haiman insuliinineritystä lyhytaikaisesti. Niiden vaikutusaika on niin paljon lyhyempi kuin sulfonyyliureoilla, että niitä voidaan käyttää aterianjälkeisen verensokerinousun laskemiseen. Gliniditabletti otetaan siis ennen ruokailua ja annos voi vaihdella riippuen kuinka paljon hiilihydraattia kyseinen ateria sisältää.

Glinidien tyypillisin haitta on kuitenkin sama kuin sulfonyyliureoilla, hypoglykemia. Matalan sokerin riski nousee huomattavasti, jos harrastaa liikuntaa puolentoista tunnin sisällä gliniditabletin ottamisen jälkeen. Erityisessä hypoglykemiariskissä ovat iäkkäät henkilöt, joilla on munuaisten toiminnanhäiriö. Kuten sulfonyyliureoita, glinideitä ei pitäisi määrätä munuaisten vajaatoimintaa sairastaville potilaille lainkaan.

INKRETIINILÄÄKE / DPP-4-ESTÄJÄT (Suomessa sitagliptiini, vildagliptiini, saksagliptiini, linagliptiini, alogliptiini)

DPP-4-estäjät eli gliptiinit ovat tablettimuodossa otettavia ns. inkretiini- eli suolistohormonien toimintaan vaikuttavia lääkkeitä. Ne lisäävät suolen erittämän inkretiinihormoni GLP-1:n vaikutusaikaa. Suolistoperäisen GLP-1:n vaikutuksesta ruokailun jälkeinen haiman insuliinituotanto tehostuu, jolloin verensokeritasot laskevat nopeammin.

DPP-4-estäjät ovat erittäin hyvin siedettyjä ja sivuvaikutukset ovat harvinaisia. Lääkkeen aloituksen yhteydessä voi lyhytaikaisesti esiintyä pahoinvointia suurten aterioiden yhteydessä. Kyseinen vaiva on kuitenkin melko harvinainen ja luonteeltaan ohimenevä. DPP-4-estäjät eivät lisää vakavien hypoglykemioiden riskiä.

INKRETIINILÄÄKE / GLP-1-RESEPTORIAGONISTIT (Suomessa eksenatidi, liraglutidi, liksisenatidi, dulaglutidi)

GLP-1-agonisti pistetään ihon alaiseen rasvakudokseen insuliinin tavoin. Lääkkeitä on kahdenlaisia: lyhyt ja pitkävaikutteisia. Pitkävaikutteiset pistetään kerran viikossa tai kerran päivässä ja ne laskevat verensokeritasoa pitkävaikutteisen insuliinin kaltaisesti, kuitenkin ilman hypoglykemiariskiä. Lyhytvaikutteiset lääkkeet ovat kerran tai kahdesti päivässä pistettäviä ja niiden vaikutuksesta mahalaukun tyhjeneminen hidastuu ja aterianjälkeiset verensokeritasot pysyvät kurissa. GLP-1-agonistit vaikuttavat myös ruokahaluun ja vähentävät näläntunnetta, jonka seurauksena paino laskee. Painon lasku on suurempaa pitkävaikutteisilla GLP-1-agonisteilla. Myös verenpaine laskee hieman.

Tyypillisin sivuvaikutus on lääkkeen aloituksen ja annoksen noston yhteydessä tuleva pahoinvointi, joskus jopa oksentelu. Pitkävaikutteisilla GLP-1-agonisteilla vaiva on lähes aina ohimenevä mutta lyhytvaikutteisilla lääkkeillä mahalaukun tyhjenemisen hidastuminen on pysyvä ilmiö ja pahoinvointi voi jäädä pysyväksi vaivaksi lääkkeen käytön yhteydessä varsinkin, jos ruokaa hotkii kiireellä tai ruuan annoskoko on suuri. GLP-1-agonistit voivat joillakin potilailla nostaa sydämen syketiheyttä. GLP-1-agonistit eivät lisää vakavien hypoglykemioiden riskiä.

Glukoosin eritystä virtsaan lisäävät lääkeaineet

SGLT-2-ESTÄJÄT (Suomessa dapagliflotsiini ja empagliflotsiini)

Uusin lääkeaineryhmä tyypin 2 diabeteksen hoidossa ovat SGLT-2-estäjät. Nämä tablettilääkkeet lisäävät glukoosin eritystä virtsaan ja laskevat siten verensokeria. Jos munuainen toimii moitteetta, glukoosia erittyy vuorokauden aikana keskimäärin 70 grammaa eli 24 sokeripalan verran. Samalla virtsaan erittyvä glukoosi vetää mukaansa keskimäärin 4 desilitraa nestettä ja pienen määrän natriumia. Lopputuloksena on pieni verenpaineen lasku ja yleisesti 2-4 kilon painon lasku. Suomessa SGLT-2-estäjät saivat diabeteksen hoitoon myönnetyn erityiskorvattavuuden maaliskuussa 2016.

SGLT-2-estäjien tyypillisimmät sivuvaikutukset ovat hiivatulehdukset. Tämä johtuu virtsan sisältämästä sokerista. Jos virtsaa (ja sen myötä sokeria) jää iholle ja iholla on hiivakasvustoa, naiset voivat saada lopputuloksena gynekologisen ja miehet esinahan hiivatulehduksen. Lisääntynyt virtsamäärä voi myös johtaa kehon kuivumiseen, joten lääkkeen kanssa täytyy muistaa juoda riittävästi päivän aikana. Lääkkeen hyvin harvinainen sivuvaikutus on kehon happomyrkytys eli ketoasidoosi. Tämä johtuu siitä, että SGLT-2-estäjät nostavat hieman ketoaineiden tuottoa maksassa. Jos samaan aikaan jokin toinen mekanismi vaikuttaa samaan suuntaan (esim. ylipitkä paastoaminen, hyvin matalahiilihydraattinen ja runsasproteiininen ruokavalio, kuivuma tai insuliininpuutos), on riski että ketoaineiden määrä veressä nousee vaarallisen korkeaksi ja aiheuttaa kehon happamoitumisen.

Insuliinit

Insuliinit jaetaan ryhmiin vaikutusajan perusteella. Perusinsuliinien eli pitkävaikutteisten insuliinien vaikutus riittää koko vuorokaudeksi 1-2 kertaa päivässä pistettynä. Ateriainsuliinien eli lyhytvaikutteisten insuliinien vaikutus painottuu aterianjälkeiseen aikaan. Insuliinin ainoa yleinen haittavaikutus on hypoglykemia eli liian matala verensokeripitoisuus. Hypoglykemiariski nousee runsaan alkoholin käytön jälkeen (maksan sokerintuotto vähenee) ja liikunnan jälkeen (insuliiniherkkyys elimistössä paranee), tai jos pistetty insuliiniannos on liian suuri. Liian suuri insuliiniannos voi johtaa toistuvien lievien hypoglykemioiden takia runsaaseen välipalojen syöntiin ja sitä kautta painonnousuun.

PITKÄVAIKUTTEISET INSULIINIT

NPH-insuliinit (Suomessa Humulin NPH, Insuman Basal, Protaphane)

Vanhemman polven perusinsuliinien vaikutus kestää pisimmillään 16 tuntia, joten niiden käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin uusien pidempikestoisten insuliinijohdannaisten eli -analogien. Niin ikään NPH-insuliinin huippuvaikutuksen ja insuliinivaikutuksen suurehko vaihtelu päivästä toiseen aiheuttaa hoidollisia ongelmia. Toisaalta NPH-insuliinista voi olla erityistä hyötyä tilanteissa joissa ei tarvia kuin 12 tunnin vaikutusaika. Tälläinen tilanne on tyypillisesti esim. suun kauitta kortisonihoitoa saavilla diabeteetikoilla, joilla kortisoni aiheuttaa voimakkaan päiväaikaisen iltaa kohden nousevan verensokeripitoisuuden, jolloin aamulla pistetty NPH-insuliinin on yleisin toimiva hoitomuoto.

Pitkävaikitteiset insuliinianalogit (Suomessa glargiini, detemir, degludek ja  glargiini U300)

Uudemman polven pitkävaikutteiset insuliinianalogit riittävät tyypin 2 diabeteksen hoitoon kerran päivässä pistettyinä. Tyypin 1 diabeteksessa lyhytvaikutteisin näistä insuliineista eli detemir insuliini (Levemir) jaetaan aamu- ja iltapistokseen ja joskus myös glargiini-insuliini (Lantus/Abasalgar) joudutaan jakamaan kahtia. Ylipitkävaikutteisten uusimpien valmisteiden eli degludek-insuliinin (Tresiba) ja glargiini U300-insuliinin (Toujeo) vaikutus riittää kaikille diabeetikoilla kerran päivässä pistettynä. Insuliinien vaikutusajat ja vaikutushuiput ovat kaikilla näillä insuliineilla hieman erilaiset. Tällaisia ominaisuuseroja voidaan käyttää hyväksi yksilöllistä insuliinihoitoa suunniteltaessa.

Ateriainsuliinit (Suomessa pikainsuliinit lispo-, aspart- ja glulis-insuliini, sekä uusimpana fiasp-insuliini, myös vanhempi regular-insuliini eli Actrapid ja Insuman Rapid)

Ateriainsuliineja käytetään tyypin 2 diabeteksen hoidossa harvemmin niihin liittyvän hypoglykemiariskin ja painonnousun takia. Joskus kuitenkin haiman insuliinintuotto on niin paljon alentunut että ateriainsuliini on ainoa keino pitää verensokeri päiväaikana kurissa. Tyypillisimmillään pikainsuliinien vaikutushuippu on 1-3 tuntia pistämisen jälkeen ja vaikutusaika kestää 5 tunnin ajan. Ylipainoisilla henkilöillä vaikutusaika voi pidentyä huomattavsti.

  1. Miksi diabetesta pitää hoitaa hyvin vaikka vointi on ihan moitteeton vähän korkeammillakin sokeriarvoilla?

Diabetes lisää valtimotautien riskiä ja riskilisä koskee niin pieniä (silmänpohjat, munuainen, ääreishermosto) kuin suuria valtimoita (sydän, aivoverenkierto). Huonosti hoidettuna diabeetikon riski sydäninfarktiin, aivohalvaukseen, silmänpohjasairauteen, diabeettiseen munuaissairauteen tai jalka-amputaatioon nousee huomattavasti. Diabetes saattaa olla täysin oireeton jopa vuosia ennen diagnoosia, sillä korkea verensokeri aiheuttaa oireita (väsymys, virtsamäärien lisääntyminen ja janotus) vasta kun verensokeripitoisuus nousee yli tason 9-11 mmol/l. Jos diabetesta hoidettaisiin vain oireiden perusteella, Suomen sairaalat täyttyisivät valtimosairaista diabeetikoista alta aikayksikön!

  1. Kuinka usein verensokeria pitää mitata kotona?

Tähän on hyvin vaikea vastata yleisellä tasolla, sillä mittaustarve on täysin yksilöllinen. Jos diabetes on hyvässä hallinnassa esimerkiksi pelkällä metformiinihoidolla ja pitkäsokeri (HbA1c) on laboratoriossa huippulukemissa (<48 mmol/mol), riittää että sormenpäästä tekee mittauksen esim. kerran kuussa. Jos potilaalla on insuliinin monipistosinsuliinihoito, mittauksia pitää tehdä päivittäin useita, ainakin ennen aterioita, jotta  ateriainsuliiniannos tulee määritetyksi oikein. Ehkä tärkein yleisohje mittauksiin on: niitä kannattaa tehdä monipuolisesti lääkärin tai diabeteshoitajan vastaanottoa edeltävästi (=mittauksia aamulla ja päivällä ennen ruokaa ja 2 tuntia ruoan jälkeen sekä insuliinihoidossa nukkumaan mennessä ja aamulla herättyä). Hoito räätälöidään sitten näiden mittausten perusteella yksilöllisesti vastaanotolla.

  1. Kuinka usein pitää käydä diabetesvastaanotolla?

Jos hoidossa ei ole mitään parannettavaa, riittää että vastaanotto on kerran vuodessa. Mikäli asia ei ole varma, käynti 6 kuukauden välein on toimiva käytäntö. Joskus tiheämpi käyntifrekvenssi on tarpeen, esimerkiksi hoitoa tehostettaessa. Kerran vuodessa laboratoriokokeita otetaan laajemmin (veri- ja virtsakoe). Muuten riittää usein pelkän HbA1c-arvon mittaaminen verinäytteestä. Pelkän HbA1C:n määritys ei vaadi syömättömyyttä aamulla!

  1. Voiko kolesterolilääkkeistä olla haittaa?

Yleisin kolesterolilääkeryhmä eli statiinit on ollut hämmentävän kirjoittelun kohteena internetin avarassa maailmassa ja niiden käyttöön on liitetty kaikenlaisia riskejä. Todellisuudessa on kuitenkin täysin kiistatonta, että statiinien käyttö pienentää sydäninfarktin ja sydänkuolleisuuden riskiä korkean riskin potilailla, jollaisia diabetespotilaat ovat. Vaikka statiinit ovat yleensä hyvin siedettyjä, noin 5-10% potilaista saa lääkkeistä sivuvaikutuksena lihasoireita (kramppeja, suonenvetoja, lihaskipuja). Samoja oireita esiintyy lähes kaikilla ihmisillä ajoittain, joten aina oireet eivät johdu statiineista. Asia selviää usein kun statiini yhteistyössä lääkärin kanssa tauotetaan 2-4 viikoksi ja aloitetaan sen jälkeen uudestaan. Toinen tunnettu statiinien sivuvaikutus on pieni diabetesriskin lisääntyminen. Vaikutus verensokeriin ei kuitenkaan ole suuri: diabetespotilailla statiinien ei katsota vaikeuttavan verensokerin hoitoa lainkaan. Diabetesriskin suurenemista voi verrata esimerkiksi lihavuuden aiheuttamaan riskin kasvuun. Jos statiinia käyttämättömän riskiä sairastua diabetekseen kuvataan luvulla 1, on statiinia käyttävän riski noin 1,1 mutta huomattavan ylipainoisen henkilön riski noin 30-50.

Teksti pohjautuu Lassi Nelimarkan ja Timo Vallen kirjoittamaan ja Erikoislääkäri -lehden numerossa 2/2017 julkaistuun katsaukseen, joka on lehden ja kirjoittajien luvalla ladattavissa tästä.

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram

2 ajatusta aiheesta “Tyypin 2 diabetes – yleistä”

Kommentit on suljettu.