Tietoisesti joulupöydässä

Joulu on monelle suomalaiselle vuoden pääjuhla ja siihen halutaan panostaa niin ajallisesti kuin rahallisesti. Ruokapöytään katetaan yltäkylläisesti perinteisten ruokien rinnalle uusia herkkuja. Satavuotiaassa Suomessa vain harva kärsii jouluna puutteesta, toisin kuin itsenäisyytemme ensimmäisenä jouluna.

Vuonna 1917 joulupöydän antimet edustivat pyrkimystä pysyä hengissä talven yli

Kun joulun yltäkylläisyyttä miettii historiaan nojaten, ymmärtää, että elintason nousun myötä joulupöydän runsaudella on ollut konkreettisesti iso merkitys. Vielä 1917 vuoden jälkeenkin tuli vuosia, jolloin ruokaa oli niukasti ja edes jouluna pyrittiin taloissa siihen, että jokainen sai kerrankin riittävästi ruokaa. Lihaakin oli tarjolla kokonaisen sian verran, tosin siitä possusta söi moni. Laatikot, rosollit ja puurot täyttivät vatsaa niin hyvin, että lihakin riitti kaikille. Jouluna sai myös syödä ilman ruoka-aikoja. Normaalistihan ei keittiön kaappeja sopinut mennä kolistelemaan milloin itse tykkäsi – saattoi tulla emännältä näpeille! Edelleen, vaikka meillä monella on joulu joka päivä, jouluna on tapana syödä paljon, ihan ähkyyn asti.

Ihminen on sitä mitä hän syö..

Miksi tämä ylensyömisen perinne säilyy, vaikka joulupöydän antimet muuten muuttuvat? Nykyään monesta pöydästä löytyy moderneja herkkuja, tosin kinkkuakin yli 5 miljoonan kilon verran. Kuka oikeasti tykkää tunteesta, joka tulee, kun on vetänyt ensi kalat ja lisukkeet, sitten kinkut, laatikot ja rosollit ja lopuksi vielä sekametelisoppaa, torttua ja piparia. Ja tietenkin asiaan kuuluvat juomat. Miksi kaikkea pitää syödä yhdellä aterialla ja miksi ruokaa pitää olla niin paljon? Ymmärrän, että ruuan määrä juontaa ajalta, jolloin oli todellinen pelko nälästä ja ruuan loppumisesta. Mutta oikeasti, nykypäivänä, kun kaupat ovat auki myös joulun pyhinä, onko pakko hamstrata. Ruoka ei taatusti lopu ja liian moni laatikon jämä loppusijoitetaan valitettavasti roskikseen.

Jokainen tekee toki juuri sellaisen joulun kuin haluaa. Toivoisin, että uskaltaisimme pysähtyä myös jouluruuan äärellä.  Aivan liian moni aloittaa heti joulun jälkeen vimmatun laihduttamisen, tipattoman, sokerittoman kuntokuurin. Jos pyrkisimme kohtuullisuuteen joulunakin, mieli olisi tyytyväisempi myös tammikuussa. Vaikkei  kukaan oikeasti liho parina joulun päivänä kilotolkulla, yllättävän helposti syömiset silti näkyvät vaa’assa ja tuntuvat vyötäröllä. Erityisesti, jos joulu on alkanut jo marraskuussa pikkujoulukautena!

Opiskeluaikoina hankin elantoni Leppävaaran Maxi-marketin kassana. Joulun edellä katsoin hihnalla kulkevaa jouluruokamäärää ja ihmettelin, miten paljon ihmiset ostivat ruokaa jouluksi ja vain pari päivää myöhemmin jälleen uudeksi vuodeksi. Nakkeja, perunasalaattia, sipsejä. Vaikka jouluna syödään paljon, luulen että paljon ruokaa menee myös roskiin. Nykyään ollaan tietoisia hävikkiruuan merkityksestä talouden ja ympäristön kannalta: kuinka moni muistaa tämän hyveen joulun aikana?

Olisiko meillä varaa hidastaa tahtia myös pöydän ääressä?

Kannustankin kokeilemaan, miltä tuntuisi nauttia kohtuudella myös jouluna. Tietoinen syöminen avaa tähän oivallisen mahdollisuuden. Joulupöydässä voi keskittyä nauttimaan hitaasti ja kaikilla aisteilla. Kuunnellen, mitä keho, sydän (tunne) ja mieli (ajatus) sanovat. Kun syömistä hidastaa ja ruokailee aidosti kaikilla aisteilla (tuoksu, maku, rakenne, ulkonäkö) ja lisäksi havainnoi sisäistä puhetta ja tunnistaa esiin nousevia tunteita, tunnistaa paremmin myös kylläisyyden ja välttää ähkyä. Mitä jos tänä jouluna olisikin kokonaisvaltaisesti hyvä olla? Tietoisen syömisen lisäksi kannustan leppoisaan (tai vähän reippaampaankin) liikuntaan. Keho ja mieli tykkäävät, kun liikettä on myös jouluna.

Toivon sydämestäni, että jokaisella olisi ympärillään itselle tärkeitä ihmisiä ja aikaa palautua arjesta. Hyvää joulua!

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *