Semaglutidi saanut myyntiluvan jenkeissä – tulossa myös Eurooppaan

Taustaa

Tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytetään joskus ns. GLP-1-agonisteja, eli pistettäviä inkretiinilääkkeitä. Glucagon-like-peptide-1 (GLP-1) on suoliston erittämä hormoni, jonka vaikutuksesta haiman beetasolut tuottavat paremmin insuliinia aterioinnin yhteydessä, ja haiman alfasolujen erittämän glukagonin liikaeritys laskee. Lopputuloksena ruokailun jälkeiset verensokeriarvot pysyvät kurissa. Tyypin 2 diabeetikoilla inkretiinijärjestelmä on vajavainen. Ihon alle pistettävällä GLP-1-agonistilla voidaan nostaa veren GLP-1-pitoisuus korkealle, minkä vaikutuksesta haiman toiminta paranee edellä mainitulla tavalla. Lisäksi mahalaukun tyhjeneminen hidastuu ja keskushermoston kautta kylläisyyden tunne paranee. GLP-1-agonistit siis pudottavat verensokeria maltillisesti (ilman vaarallisten hypoglykemioiden riskiä) ja samalla usein laihduttavat, sillä erityisesti lääkkeen aloituksen yhteydessä mahalaukkuvaikutuksen takia isot ateriat tai vauhdikas hotkiminen aiheuttaa pahoinvoinnin tunnetta. Lisäksi näläntunteen väheneminen saa lääkkeen käyttäjän vähentämään muutenkin ruuan määrää.

Uusi GLP-1 -agonisti semaglutidi

Inkretiinilääkkeistä olen kirjoittanut aiemmin katsauksessa diabeteslääkkeisiin. Nyt olemme saamassa uuden, entistä tehokkaamman GLP-1-agonistin käyttöömme mahdollisesti jo lähikuukausien aikana. Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaiset (FDA) antoivat kerran viikossa pistettävälle semaglutidille (kauppanimeltään Ozempic) myyntiluvan 5.12.2017 pidetyssä kokouksessaan. Hieman myöhemmin myös Euroopan lääkeviraston (EMA) asiantuntijapaneeli (CHMP) puolsi lääkkeen käyttölupaa EU:n alueella. Lopullinen EMA:n päätös on vielä tekemättä.

Muutama seikka tekee tästä uudesta tulokkaasta mielenkiintoisen. Ensinnäkin, sillä on jo osoitettu olevat kardiovaskulaarisairauksilta suojaava teho (SUSTAIN-6-tutkimus). Lisäksi näyttää siltä, että semaglutidi laskee verensokeria tehokkaammin ja pudottaa painoa enemmän kuin muut diabeteksen hoitoon käytetyt GLP-1-agonistit. Lopuksi, lääkkeen tekee hyvin mielenkiintoiseksi se, että lähivuosina on hyvin mahdollista että semaglutidia voi ottaa tablettimuodossa.

Tyypin 2 diabeteksen hoito on aina yksilöllistä räätälöintiä – orkesterin rakentamista, jossa fiksu ruokavalio, riittävä liikunta ja sopivat lääkkeet pelaavat samaan maaliin. Aina kun bändiin on pyrkimässä uusi lisäsoitin, diabetologin on helppo hymyillä – hoidon räätälöiminen on jatkossa aina vaan helpompaa, ja yhä useampi diabetesta sairastava potilas pysyy terveiden kirjoissa eli ilman diabeteksen lisäsairauksia.

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *